Leikkimökki on jokaisen lapsen toivelahja. Mökki on lapselle hauska leikkipaikka, mutta toimii samalla pihan suloisena somisteena, ja toisinaan myös kesävierailijan yösijana.
Leikkimökkiä ei ole vaikeaa rakentaa itse, ja kokematonkin mökin rakentaja pystyy kattavien ohjeiden kanssa nikkaroimaan pienen talon kokoon alta aika yksikön. Parhaimmillaan mökinrakennuksesta tulee hauska perheprojekti.
Leikkimökinrakentaja ei tarvitse rakennuslupaa
Ennen rakennusurakan aloittamista on syytä selvittää lupa-asiat. Yleensä leikkimökin rakentamiseen ei tarvitse hakea erillistä rakennuslupaa, jos kyseessä on betoniharkkojen päälle rakennettava pikku mökki. Rakennuslupa vaaditaan kaikille kiinteälle pohjalle rakennettaville rakennuksille, mitä leikkimökki harvoin on.
Jos suunnitteilla on kuitenkin esimerkiksi pieni vierastalo, jossa myös vesi ja sähkö kulkevat, on syytä ottaa rakennuslupa-asioista tarkemmin selvää.
Aloita lattiasta
Ensiksi on kätevintä rakentaa lattia, ja koota muut talon osat sen päälle. Valitse lattianrakennukseen tukevia lautoja, ja aseta ne tiiviisti toisiinsa kiinni. Yhdistä lattialaudat toisiinsa rimoilla, jotka naulataan lautoihin kiinni. Rakennat lattiaa ylösalaisin, joten aseta laudat pintapuoli alaspäin. Käännä lattia lopuksi oikein päin.
Mökkiä varten ei tarvitse välttämättä kaivaa perustuskuoppaa, vaan voit myös asettaa lattian pelkästään harkkojen tai kivien varaan. Tämä on tärkeää, jotta ilma pääsee kiertämään lattian alla, eikä lattia pääse mädäntymään sateen ja talvikelien seurauksena. Varmista joka tapauksessa, että minne tahansa mökin laitatkin, alusta on tasainen ja vaakatasossa, ei vinossa. Lattian kooksi voit valita esimerkiksi 160 x 148cm.
Seinäkehikot määräävät seinien ulkomuodon
Seuraavaksi rakennetaan seinät. Lattian ollessa jo valmis, on seinät helppo rakentaa lattian päällä. Lattia on tosin syytä suojata ensin muovilla tai muulla suojaukseen tarkoitetulla. Seinien kehikot on helppo rakentaa rimasta ja kulmat voi varmistaa kestäviksi pienillä kulmaraudoilla sekä vaakapuilla.
Ole tarkkana, että kaikki kulmat ovat lopulta 90 astetta, sillä muussa tapauksessa talosta ei tule suorakulmion muotoinen ja seinät eivät tule vastaamaan lattian kokoa ja muotoa. Mainitulle lattian koolle voit rakentaa esimerkiksi seinäkehikot, jotka ovat 150 cm korkeat, ja 148 cm leveät. Jos haluat rakentaa mökille pienen kuistin, muista ottaa tämä huomioon lattian pituudessa suhteessa seinien pituuteen. Valmista samalla kattokehikko.
Muista ovet ja ikkunat
Kun kehikko on valmis ja kiinnitetty lattiaan, on aika alkaa täyttämään sitä. Muista jäykistää rakenne kurkihirrellä. Sahaa seinälaudat samanmittaisiksi ja naulaa ne kehikkoon. Huomioi mahdolliset ikkunat ja ovi. Samalla voit valmistaa katon. Aloita kattolautojen kiinnittäminen räystäältä. Tiivistääksesi katon voit joko käyttää kahta toisiinsa liimattua lautaa tai kulmalistaa.
Tässä vaiheessa mökki on jo puolivalmis. Seuraavaksi kiinnitä huomiosi ikkunoihin ja oveen. Laudoita oven alaosa ja asenna saranat. Ruuvaa ikkunaristikot paikoilleen, kuten myös ikkunoiden ja oven reunalistat. Ikkunoihin saat rakennettua ikkunaluukut helposti naulaamalla lautoja yhteen Z-muodostelmassa kulkevan riman avulla.
Lopuksi viimeistellään ja sisustetaan
Nyt mökki on jo mökin näköinen, ja katto, ovet ja ikkunat ovat paikoillaan. Nyt on aika maalata mökki. Valitse mökin maalaamiseen ulkokäyttöön tarkoitettua maalia parhaan lopputuloksen takaamiseksi.
Päällystä katto asiaankuuluvin tarvikkein. Jos haluat verhoilla mökin myös sisältä, tiivistää mökin tai eristää seinät, nyt on aika tehdä se. Muutoin maalaa mökki myös sisältä. Enää puuttuvat pienet verhot, matto ja huonekalut.
Leikkimökkiä voi kehittää loputtomiin: voit rakentaa sisälle pienen hyllyn tai muita huonekaluja, tuoda pienen lieden tai sängyn ja kiinnittää kukkalaatikon ikkunan alle. Tärkeintä on kuitenkin tietenkin se, että lapset viihtyvät mökissä. Muista, ettei leikkimökki ole tarkoitettu talvikäyttöön, ellet rakenna mökkiin eristyksiä ja tee muita asiaankuuluvia valmisteluita.