Lapsille turvallinen internet

Internet ja sen ihmeellinen maailma kiinnostaa lapsia yhä nuorempina. Vuonna 2011 esikoululaisista lapsista nettiä käytti jo 40 prosenttia, ja 8-vuotiaistakin vain joka neljäs ei käyttänyt internetiä.

Verkossa on tarjolla jos jonkinmoista, ja vanhemmilla on usein huoli ja vastuu siitä, mitä lapsi netissä kohtaa. Harjoittelemalla ja sopimalla yhteisistä säännöistä vanhemmat voivat olla huoletta ja lapsi voi nauttia netinkäytöstä turvallisesti.

Yksityisyys kunniaan

Jotta netin selaaminen olisi lapselle mahdollisen turvallista, on yksityisyyden vaalimisen ajatus yksi ensimmäisistä lapsen kanssa läpikäytävistä asioista. Lapsen kanssa on hyvä keskustella siitä, että netissä kenellekään ei luovuteta omaa nimeä, osoitetta, puhelinnumeroa tai oman koulun nimeä, toisinaan ei edes paikkakuntaa.

Lapsilla ei vielä ole kovin kehittynyttä tajua siitä, mikä on luotettava nettisivu tai keskustelupalsta, joten on parempi, ettei kenellekään luovuteta tietoja. Myöskään omia tai vanhempien pankkitietoja ei saa antaa kenellekään. Lisäksi minkäänlaisia oman tietokoneen, sähköpostin tai nettisivun salasanoja ei saa antaa kenellekään, ei edes parhaalle kaverille tai siskolle. Kun lapsi oppii tämän jo heti netinkäytön alkumetreillä, on monta ongelmaa myös tulevaisuudesta käsitelty pois päiväjärjestyksestä.

Lapsen on syytä myös tietää, ettei omaa kuvaa saa lähettää kenellekään netissä. Web-kameraa on turvallisempaa käyttää vain vanhempien kanssa, ja tiedostoja ei saa ladata tietokoneelle ilman vanhempien lupaa ja valvontaa.

Sosiaalisen median houkutukset

Sosiaalisen median kanavat, kuten Facebook, kiinnostavat myös lapsia. Liian nuorille lapsille nämä eivät ole oikeita paikkoja, eivät myöskään Instagram, Tumblr tai Twitter. Jos kuitenkin päätät antaa lapsen käyttää Facebookia, pidä huoli, että lapsi saa laittaa kuvia Facebook-sivustolleen vain vanhempien luvalla ja valvonnassa, eikä ketään saa hyväksyä kaveriksi yksin ilman vanhempien suostumusta. Myös chattia kannattaa valvoa.

Mikä tärkeintä, ketään netissä tavattua uutta tuttavuutta ei saa mennä tapaamaan yksin ilman vanhempia. Myös nettikaverin vanhempien on syytä olla paikalla mahdollisessa tapaamisessa. Tämä sääntö on hyvä pitää silloinkin, kun nettituttu väittää olevansa lapsen koulusta tai samasta naapurustosta.

Pidä mieli avoinna ongelmien ilmetessä

Toisinaan lapsi voi kuitenkin joutua ongelmiin netissä. Google-haku saattaa johdattaa ahdistaville sivustoille, lapsi saattaa tulla kiusatuksi, joutua riitaan tai kohdata esimerkiksi seksuaalista hyväksikäyttöä, mikä ei netissä ole lainkaan harvinaista.

Harjoitelkaa hankalien tilanteiden hetkellä toimimista jo etukäteen esimerkiksi opettamalla lapsi sulkemaan tietokone vaikeilla hetkillä. On tärkeää, että lapsi voi luottaa vanhempaan ja kertoa kaikista netissä kohdatuista ongelmista avoimesti.

Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, ettei vanhempi pelkästään toru tai kiellä netinkäyttöä lapsen kanssa, vaan netistä pitäisi tulla ihan normaali puheenaihe, jotta lapsella olisi mukava ja turvallinen olo. Varmista, että lapsi myös osaa tulla aina hakemaan vanhemman apuun, jos vastassa on omituinen tilanne, sivusto tai arveluttava pyyntö keskustelukumppanilta. On ihan okei kysyä apua.

Vanhemmat ovat vastuussa lapsesta myös netissä

Mitä enemmän tiedät siitä, mitä nuori lapsesi tekee netissä, sen parempi. Yli 14-vuotiaiden netinkäyttöä voi olla vaikeaa monitoroida, mutta sinun olisi parasta tietää tarkkaan, missä alle 10-vuotias surffailee ja kenen kanssa hän juttelee.

Tehkää lapsen kanssa sellainen sääntö, että lapsi ei voi mennä nettiin ilman vanhemman lupaa, eikä myöskään liittyä keskusteluihin eikä peleihin ilman vanhemman suostumusta. Sopivista sivustoista on sovittava, ja niille pääsy on tehtävä helpoksi, jotta mahdollisuus eksymiseen ikäville sivustoille voitaisiin välttää. Katselkaa sivustoja lapsen kanssa yhdessä, jotta pääset myös itse tutustumaan sivuston sisältöön.

Älä sijoita nettiyhteydellä varustettua tietokonetta lapsen omaan huoneeseen, vaan yhteisiin tiloihin, joissa voit vaivatta seurata, missä lapsesi surffailee. Älypuhelinten ja tablettien aikana on syytä miettiä tarkkaan, minkä ikäiselle on turvallista antaa nettiyhteydellä varustettu mobiililaite.